Mitä on kehollinen nepsyvalmennus ja miksi kehitin sellaisen palvelun?

Oletko koskaan miettinyt, voisiko joidenkin nepsyhaasteiden taustalla olla muutakin kuin se, mitä ajattelemme, miten toimimme tai miten hyvin osaamme käyttää erilaisia arjen työkaluja?

Mitä jos mukaan otettaisiin myös keho?

Tämä on kysymys, josta kehollinen nepsyvalmennus oikeastaan sai alkunsa.

Muutama vuosi sitten opiskelin neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Samaan aikaan aloitin sensomotorinen valmentaja-opinnot. Aluksi ajattelin näitä kahtena melko erilaisena kokonaisuutena. Toisessa tarkasteltiin paljon ajattelua, toiminnanohjausta, tunteita, arjen haasteita, uskomuksia ja konkreettisia keinoja niiden kanssa työskentelyyn. Toisessa taas tarkasteltiin kehoa, aisteja, tasapainoa, kehonhahmotusta, liikkumista ja sitä, miten hermosto ja aivot käsittelevät kehosta tulevaa tietoa.

Mitä enemmän opiskelin ja työskentelin näiden asioiden parissa, sitä enemmän aloin huomata niiden välisiä yhteyksiä.

Monet asiat, joita nepsyvalmennuksessa kuvataan arjen haasteina, näkyvät myös kehossa ja hermoston toiminnassa.

Esimerkiksi vireystilan säätelyssä, keskittymisessä, kehonhahmotuksessa, aistitiedon käsittelyssä, liikkeessä, tasapainossa tai siinä, miten ihminen reagoi kuormitukseen.

Ja siitä syntyi ajatus; Mitä jos keho otettaisiinkin mukaan jo alusta asti?

Entä jos ongelmaa ei tarvitsekaan ratkaista vain ajattelemalla?

Nepsyvalmennuksessa käytetään paljon hyviä ja toimivia työkaluja. Voimme esimerkiksi pilkkoa tehtäviä pienemmiksi, rakentaa toiminnanohjauksen tueksi erilaisia rakenteita, tarkastella omia uskomuksia ja sisäistä puhetta, opetella tunnistamaan tunteita ja harjoitella erilaisia säätelykeinoja (myös kehollisia). Mutta joskus voi olla tilanne, jossa ihminen tietää tasan tarkkaan, mitä hänen pitäisi tehdä eikä silti pysty tekemään sitä.

Tiedät, että pitäisi mennä nukkumaan, mutta keho käy kierroksilla.

Tiedät, että tehtävä pitäisi aloittaa, mutta aloittaminen tuntuu mahdottomalta.

Tiedät, ettei tietty ääni, valo tai kosketus ole oikeasti vaarallinen, mutta kehosi reagoi siihen silti voimakkaasti.

Tiedät järjellä, että sinun pitäisi rauhoittua, mutta keho ei tunnu saavan viestiä siitä, että nyt olisi turvallista rauhoittua.

Silloin pelkkä tieto ei välttämättä riitä.

Ja tässä kohtaa minua alkoi kiinnostaa erityisesti kehon rooli.

Kehollinen nepsyvalmennus ei tarkoita sitä, että kaikki nepsyhaasteet olisivat kehollisia

Tämä on minulle tärkeä rajaus. En ajattele, että ADHD, autismi tai muut neuropsykiatriset piirteet olisivat yksinkertaisesti seurausta siitä, että kehossa tai tasapainojärjestelmässä olisi jotain “vikaa”. En myöskään ajattele, että kaikki nepsyhaasteet voitaisiin ratkaista kehollisilla tai sensomotorisilla harjoitteilla.

Sen sijaan ajattelen, että keho on yksi tärkeä osa kokonaisuutta, joka helposti jää nepsyvalmennuksessa liian vähälle huomiolle.

Me emme nimittäin elä pelkästään ajatustemme varassa. Aivot saavat koko ajan tietoa kehosta ja ympäristöstä. Tietoa tulee esimerkiksi näköaistin, kuuloaistin, tasapainojärjestelmän, tuntoaistin ja proprioseptiikan (missä kehon osat ovat suhteessa toisiinsa ja miten ne liikkuvat) kautta.

Tämä kaikki vaikuttaa siihen, miten pystymme toimimaan, suuntaamaan tarkkaavaisuutta, säätelemään vireystilaamme ja sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin.

Siksi haluan kehollisessa nepsyvalmennuksessa pysähtyä välillä kysymään:

Miltä tämä tuntuu kehossa?

Millainen vireystila sinulla on?

Onko ympäristössä liikaa aistitietoa?

Onko kehon hahmottaminen vaikeaa?

Tarvitseeko keho ehkä enemmän liikettä ja aktivointia, jotta ajatuskin lähtisi kulkemaan?

Mistä ajatus keholliseen nepsyvalmennukseen lopulta lähti?

Ajatellaan vaikka lasta, joka ei halua pestä hiuksia. Helposti ajatellaan, että kyse on vastustelusta. Tai että lapsi ei vain pidä hiustenpesusta.

Mutta mitä tapahtuu, jos asiaa tarkastellaan myös kehon ja aistien näkökulmasta?

Pään taakse vieminen muuttaa kehon asentoa ja haastaa esimerkiksi tasapainojärjestelmää. Vesi kasvoilla, ääni, kosketus ja erilaiset tuntemukset tuovat lisää aistitietoa samaan tilanteeseen. Jos tämä kokonaisuus on lapsen aistijärjestelmälle vaikea käsitellä, hiustenpesu voi tuntua todella epämiellyttävältä, vaikka lapsi itse ei osaisi kertoa miksi. Tällöin pelkkä ohje “ei siinä ole mitään pelättävää” ei välttämättä auta. Voimme toki yrittää tehdä tilanteesta ennakoitavamman, pilkkoa sen pienempiin osiin ja etsiä muita arjen keinoja.

Mutta mitäpä jos sen sijaan miettisimme voisiko aistijärjestelmien toimintaa harjoittelemalla tehdä tästä tilanteesta vähitellen helpomman?

Tämä oli yksi niistä oivalluksista, joka sai minut aikanaan kiinnostumaan näiden kahden maailman yhdistämisestä.

Entä jos keho voisi oppia?

Sensomotorisessa valmennuksessa ajatellaan, että hermosto oppii kokemusten, liikkeen ja aistitiedon kautta. Harjoitteet eivät ole perinteistä treeniä, jossa pitäisi tehdä mahdollisimman paljon tai mahdollisimman tehokkaasti. Ne voivat olla hyvin yksinkertaisia.

Niissä voidaan harjoitella esimerkiksi tasapainoa, kehonhahmotusta, liikkeen hallintaa, aistijärjestelmien yhteistyötä tai erilaisia tapoja tukea vireystilan säätelyä. Sensomotorinen valmennus sukeltaa syvälle meidän vauva-ajan sensomotoriseen kehitykseen.

Kun yhdistin neuropsykiatrisen ja sensomotorisen valmennuksen sain valtavia oivalluksia;

Mitä jos esimerkiksi toiminnanohjauksen haasteen rinnalla tarkastellaan myös vireystilaa?

Mitä jos keskittymisvaikeuden yhteydessä katsotaan myös aistikuormitusta?

Mitä jos voisimme palata niiden sensomotoristen perustojen äärelle, jotka rakentuvat jo varhaisessa kehityksessä?

Ja mitä jos joskus kannattaa ensin auttaa kehoa löytämään hieman parempi tila, jotta myös kognitiivisia työkaluja on helpompi käyttää?

Tästä syntyi kehollinen nepsyvalmennus

Kehollinen nepsyvalmennus on minun tapani yhdistää nämä kaksi näkökulmaa.

Siinä hyödynnetään nepsyvalmennuksesta tuttuja asioita, kuten tavoitteiden asettamista, uskomusten ja ajattelumallien tarkastelua, toiminnanohjauksen tukemista, tunteiden ja kuormituksen ymmärtämistä sekä konkreettisia arjen työkaluja.

Mutta niiden rinnalle voidaan ottaa mukaan myös keho.

Tarkastella tasapainoa, aistikuormitusta, kehonhahmotusta, proprioseptiikkaa, liikkumista, sensomotorisia vasteita, vireystilaa ja sitä, miten oma keho reagoi erilaisiin tilanteisiin.

Kaikille ei tehdä samoja harjoitteita. Eikä tarkoitus ole tehdä kaikkea mahdollista.

Ennemmin haluan ensin ymmärtää, mikä juuri tämän ihmisen arjessa haastaa ja voisiko kehollinen näkökulma auttaa ymmärtämään sitä paremmin. Ja ennen kaikkea haluan auttaa valmentautujaa hahmottamaan oman itsensä kokonaisuutena. Kehon kautta voi myös ymmärtää paremmin miksi joskus toimimme niin kuin toimimme.

Keho ei ole irrallinen osa nepsyvalmennusta. Mieli ja keho ovat toisistaan irroittamattomat.

Jos olet jatkuvasti ylivirittynyt, se näkyy kehossa.

Jos olet kuormittunut, se näkyy kehossa.

Jos aistitietoa tulee liikaa, se voi näkyä kehossa.

Jos kehon hahmottaminen tai liikkeen säätely on haastavaa, se voi vaikuttaa siihen, miten arki sujuu.

Jos tasapaino on huono, voi hermosto olla hälytystilassa turhaan.

Ja toisaalta kun keho saa parempaa ja tarkoituksenmukaisempaa aistitietoa, liike helpottuu tai vireystila tasaantuu, se voi parhaimmillaan tehdä myös muusta työskentelystä helpompaa.

Tämä on juuri se näkökulma, jota haluan SensoSopissa tuoda esille.

Ei sillä, että keho selittäisi kaiken, vaan että emme unohtaisi kehoa silloin, kun yritämme ymmärtää ihmisen toimintaa.

Ehkä joskus kysymys ei olekaan siitä, miksi et pysty.

Ehkä ensin kannattaa kysyä:

Mitä minun kehoni tarvitsee, jotta pystyisin?