Miksi sensomotorisessa valmennuksessa puhutaan primitiivireflekseistä?
Primitiivireflekseillä tarkoitetaan varhaisia, automaattisia liikemalleja, jotka ohjaavat vauvaa liikkeen tuottamisessa jo kohdusta lähtien. Ne auttavat esimerkiksi pään kannattelun, ryömimisen, konttaaminen ja kävelyn oppimisessa sekä hermoston ja aivojen välisten yhteyksien kehittymisessä.
Jokainen motorinen kehitysvaihe (tai ohitettu sellainen) vaikuttaa meihin vielä aikuisenakin. Toisilla enemmän, toisilla ei juurikaan.
Useimmat refleksit vaimenevat luonnollisesti lapsen kasvaessa ja liikkuessa monipuolisesti. Joskus jotkin refleksit voivat kuitenkin jäädä osittain aktiivisiksi, esimerkiksi jos jokin kehitysvaihe ohittuu nopeasti tai liikevaihe jää vähäiseksi. Tällöin refleksien ohjaama liike voi säilyä osana kehon toimintaa ja vaikuttaa hermoston kuormittumiseen, motoriikkaan tai keskittymiseen.
Tutkimusten mukaan monilla aikuisillakin voidaan havaita vielä jossain määrin aktiivisia primitiivirefleksejä. Näiden merkityksestä ei ole yksiselitteistä tutkimusnäyttöä, mutta niiden on teoreettisesti ajateltu heijastavan hermoston kypsymättömiä yhteyksiä.
Refleksi-integraatioharjoitteet perustuvat tähän ajatukseen: yksinkertaiset, kehityksen alkuvaiheita jäljittelevät liikkeet voivat tukea hermoston säätelyä ja liikkeen hallintaa. Kokemusten perusteella harjoitteet voivat auttaa hermoston rauhoittumisessa, aistien yhteistoiminnan kehittymisessä ja kehotietoisuuden vahvistumisessa.
Primitiivirefleksien aktiivisuus ei ole sairaus eikä virhe. Se kertoo vain siitä, että hermoston kehityksessä voi olla vielä kypsymisen varaa.
Liike muokkaa aivoja
Tutkimukset osoittavat, että toistuva, rytminen ja kehollinen liike vahvistaa aivojen ja hermoston yhteistyötä sekä tukee säätelyyn, keskittymiseen ja oppimiseen liittyviä hermoverkkoja.
Refleksi-integraatioharjoitteet perustuvat tähän periaatteeseen: ne hyödyntävät varhaisen kehityksen liikemalleja ja tukevat hermoston kypsymistä sekä kokonaisvaltaista rauhoittumista.
Tutkimukset viittaavat siihen, että primitiivirefleksien aktiivisuus korreloi heikommilla motorisilla taidoilla ja että liike- ja sensorimotorinen aktivointi voivat edistää hermoston kypsymistä.
Tutkimusten pohjalta on syntynyt teoria, että osa primitiivireflekseistä voi säilyä aktiivisina myöhemminkin ja vaikuttaa hermoston toimintaan, mutta tätä ei ole vielä vahvistettu laajalla tieteellisellä tutkimusnäytöllä.
Kokemuksellinen näyttö on kuitenkin rohkaisevaa – monet ovat kokeneet harjoitteista apua esimerkiksi:
• parempaan uneen ja rentoutumiseen
• tasapainon ja motoriikan kehittymiseen
• keskittymisen ja oppimisen sujuvuuteen
• rauhoittumisen ja arjen säätelyn helpottumiseen
Mahdollisia tekijöitä refleksien säilymisen taustalla
Hermoston kehitykseen voivat vaikuttaa monet varhaiset tekijät. Käytännön työssä on havaittu, että jotkin raskauteen, synnytykseen tai varhaislapsuuteen liittyvät olosuhteet voivat muokata tapaa, jolla primitiivirefleksit vaimenevat ja hermosto kypsyy.
Raskauteen ja synnytykseen liittyviä tekijöitä voivat olla esimerkiksi:
• sektio tai keskosuus
• hyvin nopea tai hidas synnytys
• synnytyksen aikainen hapenpuute tai fyysinen trauma
Varhaiseen kehitykseen liittyviä tekijöitä voivat olla:
• vähäinen lattialla olo tai liikkumisen rajoittuminen (turvakaukalo, sitterit, rattaat)
• nopea liikkeellelähtö, jolloin ryömintä- tai konttausvaihe jää lyhyeksi
• varhaislapsuuden sairaudet, kipujaksot tai toistuvat tulehdukset
Myös traumaattiset kokemukset ja pitkittynyt stressi voivat kuormittaa hermostoa ja vaikuttaa sen säätelyyn.
Näitä yhteyksiä on havaittu erityisesti sensomotorisen kehityksen ja refleksityöskentelyn kentällä, ja ne tarjoavat kiinnostavan näkökulman siihen, miten hermosto rakentaa yhteyksiään varhaisvaiheesta alkaen.
Refleksityöskentelyn tutkimus ja historia
Ensiaskeleet 1800–1900-luvuilla
Primitiivirefleksien ja asentomallien tutkimus sai alkunsa jo 1800–1900-lukujen vaihteessa. Tuolloin neurofysiologit, neurologit, lastenlääkärit ja terapeutit alkoivat tutkia vauvojen heijasteita ja niiden merkitystä kehitykselle.
Refleksin tieteellinen käsite vakiintui 1800-luvun lopulla, kun Marshal Hall kuvasi ensimmäisenä selkäytimen refleksikaaren toimintaa ja Ivan Sechenov laajensi ymmärrystä aistien ja lihasten ketjureaktioista. Myöhemmin professori Charles Sherrington tutki refleksien roolia hermoston toiminnassa ja sai työstään Nobelin vuonna 1932.
Reflekseihin liittyvää tietoa ovat laajentaneet monet merkittävät tutkijat, kuten Rudolf Magnus, Arnold Gesell, Jean Piaget, Berta Bobath, Lev Vygotski, Glenn Doman, sekä useat nykytutkijat, kuten Svetlana Masgutova ja Wibke Bein-Wierzbinski.
Tämä pitkä tutkimusperinne muodostaa perustan nykyaikaiselle sensomotoriselle ja refleksipohjaiselle kuntoutukselle.
1970-luvulta nykypäivään – refleksit ja oppiminen
1970-luvulta alkaen tutkimus laajeni koskemaan refleksien vaikutusta oppimiseen ja käyttäytymiseen.
1970 Gustafsson (toimintaterapian tutkija) toi esiin, että aktiiviset refleksit voivat vaikuttaa lasten oppimiseen myös ilman neurologisia vaurioita.
1972 Barbara Rider (toimintaterapeutti) havaitsi, että oppimisvaikeuksista kärsivillä lapsilla esiintyi huomattavasti enemmän aktiivisia refleksejä kuin muilla.
1973 Jean Ayres (toimintaterapeutti) julkaisi teoksen Sensory Integration and Learning Disorders, jossa hän kuvasi refleksien ja aistijärjestelmän yhteyttä lapsen kehitykseen.
1975 psykologi Peter Blythe (tutkija) perusti INPP-instituutin (Institute for Neuro-Physiological Psychology), joka tutkii refleksien ja keskushermoston kypsymättömyyden yhteyttä oppimiseen ja käyttäytymiseen.
1976 Miriam Bender osoitti, että STNR-refleksi oli aktiivinen 75 %:lla oppimisvaikeuksisista lapsista, mutta ei lainkaan verrokkiryhmässä.
Myöhemmin Sally Goddard Blythe jatkoi INPP:n työtä, Svetlana Masgutova perusti MNRI®-instituutin, ja lastenpsykiatri Harald Blomberg yhdisti refleksiharjoitteita rytmiseen liikeharjoitteluun.
Tutkimusten perusteella jäännösrefleksit voivat liittyä oppimisvaikeuksiin, keskittymisongelmiin, tunne-elämän haasteisiin ja motorisen kehityksen epätasapainoon. Erityisesti TLR- ja Moro-refleksien jatkuva aktiivisuus on yhdistetty näihin ilmiöihin.
Refleksit ja kehityksen haasteet
Pitkään ajateltiin, että refleksien säilyminen liittyy vain vakaviin neurologisiin sairauksiin, kuten CP-vammaan. Nykyisin tiedetään, että myös tyypillisesti kehittyvillä lapsilla voi esiintyä säilyneitä refleksejä, jotka vaikuttavat liikkeeseen, keskittymiseen ja oppimiseen.
Esimerkiksi Pohjois-Irlannissa vuosina 2003–2004 tehty laaja tutkimus (672 lasta) osoitti, että:
5–6-vuotiaista 48 %:lla ja 8–9-vuotiaista 35 %:lla oli edelleen jäännösrefleksejä.
Lapsilla, joilla refleksejä oli eniten, havaittiin heikompi tasapaino, keskittyminen ja oppimistulokset.
Refleksejä esiintyy yleisesti myös autismikirjon, ADHD:n ja ahdistuneisuushäiriöiden yhteydessä. Tutkimus ja kliiniset havainnot tukevat käsitystä, että refleksien harjoittaminen voi parantaa koordinaatiota, käyttäytymistä ja oppimista – myös ilman varsinaisia neurologisia diagnooseja.
Tutkimuksen nykytila
Vaikka refleksien parissa on tehty merkittävää tutkimusta, alalla tarvitaan yhä lisää laajoja, vertaisarvioituja tutkimuksia eli niin sanottua ”kovaa tiedettä”.
Laajojen tutkimusten tekeminen on kuitenkin haastavaa, koska niihin liittyy monia eettisiä ja biologisia muuttujia, kuten lapsen luonnollinen kypsyminen.
Tästä huolimatta instituutiot kuten INPP ja Svetlana Masgutova Educational Institute (MNRI) jatkavat uraauurtavaa työtä. Niiden tutkimukset osoittavat, että refleksit voivat integroitua liikkeen ja sensomotoristen harjoitusohjelmien avulla – ja että refleksien kypsyminen näkyy usein parannuksina koordinaatiossa, käyttäytymisessä ja oppimisessa.
Refleksien tutkimus on kulkenut pitkän matkan 1800-luvun ”laboratorioista” nykypäivän sensomotorisiin menetelmiin.
Sen ytimessä on ajatus siitä, että liike on hermoston kehityksen kieli – ja että ymmärtämällä ja tukemalla refleksien integroitumista voidaan tukea lapsen kokonaiskehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Näistä havainnoista syntynyt sensomotorinen menetelmä toimii käytännön työn näkökulmasta monilla lapsilla ja aikuisilla vähentäen monenlaisia haasteita.